Villistä lännestä luotu kuva aseistautuneista ihmisistä, jotka kantavat revolveria lantiolla päivin ja öin, on iskostunut syvälle populaarikulttuuriin. Elokuvat ja tv-sarjat antavat vaikutelman, että ase oli yhtä olennainen osa pukeutumista kuin hattu tai saappaat. Todellisuudessa useimmat lännen asukkaat eivät kulkeneet aseet esillä tai edes omistaneet niitä. Suurin osa lännessä eläneistä ihmisistä oli maanviljelijöitä, kauppiaita ja perheellisiä, joilla ei ollut tarvetta eikä halua käyttää asetta arjessaan. Vaikka aseita toki oli, ne olivat enemmän käytännön työkaluja – metsästystä tai villieläimiltä suojautumista varten – eivät symboleita valmiudesta väkivaltaan. Ajatus aseistetusta yhteiskunnasta on pitkälti luotu jälkikäteen tarinoiden ja elokuvien maailmassa.
Useat lännen kaupungit ottivat käyttöön tiukkoja aserajoituksia jo varhain. Esimerkiksi Dodge City, Tombstone ja Abilene määräsivät saapuvia matkustajia luovuttamaan aseensa kaupungin viranomaisille tai kielsimään niiden kantamisen julkisilla paikoilla. Nämä toimet eivät olleet pelkkiä symbolisia eleitä, vaan konkreettisia keinoja pitää yllä järjestystä ja ennaltaehkäistä väkivaltatilanteita. Kaupunkien viranomaiset ymmärsivät hyvin, että aseistettu väestö yhdistettynä alkoholiin ja konflikteihin oli vaarallinen yhdistelmä. Monesti sheriffien tärkeimpiä tehtäviä oli nimenomaan valvoa, ettei aseita kannettu ilman lupaa. Tämä kertoo siitä, että yhteiskunta ei pyrkinyt rohkaisemaan aseiden käyttöä, vaan hillitsemään sitä.
Vaikka monilla lännessä asuneilla oli ase, se ei tarkoittanut automaattisesti, että sitä käytettiin. Aseet säilytettiin usein kotona, kaukana lasten ulottuvilta, ja niitä käytettiin lähinnä metsästykseen tai eläinten pelotteluun pois pelloilta. Useimmat ihmiset eivät halunneet joutua väkivallan keskelle, ja aseeseen turvautuminen oli viimeinen keino. Lisäksi monilla siirtolaisilla ei ollut edes varaa hankkia toimivaa tuliaseistusta – laadukas ase oli kallis investointi. Niissä tapauksissa, joissa aseita käytettiin toisia ihmisiä vastaan, se tapahtui yleensä päihtyneenä tai äärimmäisessä konfliktissa – ei osana arkipäivää. Tämä haastaa sen kuvan, jonka kulttuuri on meille luonut: länsi ei ollut jatkuvasti pyssyn piipun varassa.
Miksi sitten kuva aseita jatkuvasti kantavasta lännestä on niin sitkeä? Vastaus löytyy tarinoiden voimasta. Aseet sopivat osaksi jännittäviä kertomuksia, joissa sankarit ja pahikset ottavat mittaa toisistaan yksinkertaisella ja visuaalisesti vaikuttavalla tavalla. Kaksintaistelut, laukaukset ja aseella uhkailu ovat tehokkaita tarinankerronnan keinoja – ne luovat draamaa, jännitystä ja selkeän moraalisen asetelman. Nämä tarinat eivät kuitenkaan heijasta arkitodellisuutta, vaan ovat osa lännen romantisoitua kuvastoa. Kun historiaa tarkastellaan lähteisiin perustuen, on selvää, että aseet eivät hallinneet arkea, vaan elokuvien jälkikäteen luomaa mielikuvaa. Tämä oivallus auttaa meitä näkemään lännen aikakauden laajemmassa, realistisemmassa valossa – ja samalla arvioimaan kriittisesti, mitä pidämme 'historiallisena totuutena'.